Kunta

Elimäki

Elimäki (Elimä)



on entinen kunta ja nykyinen seurakunta kaakkoisessa Suomessa, Kymenlaakson maakunnan keskiosassa. Tunnetuksi Elimäki on tullut varsinkin lukuisista kartanoistaan.

Jaala

Jaala


 

on seurakunta ja entinen kunta kaakkoisessa Suomessa, Kymenlaakson maakunnan pohjoisosassa. Vuoden 1880 alusta itsenäisenä toiminut Jaalan kunta lakkautettiin vuoden 2009 alussa, jolloin siitä tuli Anjalankosken, Elimäen Kouvolan, Kuusankosken ja Valkealan tavoin osa yhdeksi suurkunnaksi muodostettua Kouvolan kaupunkia. Ennen lakkauttamista sen rajanaapureina olivat pohjoisessa Heinola ja Mäntyharju, lännessä ja etelässä Iitti sekä kaakossa Kuusankoski ja idässä Valkeala. Vuoden 2010 alussa entisestä Jaalasta liitettiin Iittiin pieni Haukkalan kylä.

Iitti

Iitti (Itis, joskus myös Itima)


Subscribe to RSS - Kunta